Poissaolot
Opiskelu edellyttää säännöllistä läsnäoloa ja sitoutumista opintoihin. Ilmoita aina poissaolostasi etukäteen tai viimeistään poissaolopäivän aamuna luokanvalvojallesi tai ohjaajallesi. Täytä ilmoitus poissaolostasi heti palattuasi.
Yli kolme päivää kestävissä sairastapauksissa on toimitettava terveydenhoitajan tai lääkärin kirjoittama todistus.
Etukäteen tiedossa olevista poissaoloista, esimerkiksi matkoista, välttämättömästä asioinnista kotipaikkakunnalla tai terveydenhoitoon liittyvistä asioista, on sovittava etukäteen luokanvalvojan kanssa.
Ammattiopisto voi myöntää luvan poissaoloon opiskelijalle hyväksyttävän syyn perusteella seuraavasti:
enintään 3 päivän poissaoloon luvan myöntää luokanvalvoja
yli kolmen päivän mittaiseen poissaoloon tarvitaan koulutuspäällikön lupa
yli kahden viikon poissaoloon tarvitaan yksikönjohtajan suostumus
Poissaolojen, myös sairastumisesta johtuvien, korvaamisesta on sovittava luokanvalvojan kanssa. Säännöllinen opiskelu ja edistyminen opinnoissa on edellytys opintotuen ja muiden opintoetuuksien saamiselle sekä asuntolapaikan säilyttämiselle.