Tulosta Palaute

Vakuutukset

Luovin opiskelijat ovat vakuutettuja siitä alkaen, kun opiskelija on kirjattu Luovin opiskelijaksi. Vakuutus koskee ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijoita (ammatilliseen perustutkintoon tähtäävä koulutus ja valmentava koulutus).

Vakuutuksen voimassaolo

  • Vakuutus päättyy, kun opiskelun viimeinen vuosikurssi on päättynyt ja opiskelusuhde on kirjattu päättyneeksi.
  • Vakuutus on voimassa kaikkialla Suomessa myös vapaa-aikana.
  • Vakuutus on voimassa myös lukukausien ja vuosikurssien välisinä loma-aikoina, myös opiskelijan kotipaikkakunnalla.
  • Vakuutus ei korvaa tapaturmia, jotka sattuvat vakuutetun tehdessä työtä ansiotarkoituksessa toisen palveluksessa tai yrittäjänä.
  • Hoitokorvausta ei makseta kilpaurheilussa, eikä niin sanotuissa vaarallisissa lajeissa kuten esimerkiksi voimailu, kamppailulajit ja benjihyppy.

 

Korvauksen hakeminen

Mikäli sinulle sattuu tapaturma, jonka Luovin vakuutus kattaa, ota korvauksen hakemiseksi yhteyttä oman yksikkösi/toimipisteesi opintoneuvojaan tai sosiaalityöntekijään.